Blogikirja

Kohti hallikauden pääkisoja

6.2.2014 - Anssi

Viikko on taas mennyt edellisestä päivityksestä. Viime perjantaina ja lauantaina Kuopiossa oli avoimet piirinmestaruushallit. Kyseiset kisat ja Joensuussa pidetyt pm-hallit ovat oikeastaan ainoat "oikeat" hallikisat itä-Suomessa aina talvisin. Joten melkolailla kaikki kansallisen tason nuoret ja aikuiset yleisurheilijat ovat noissa molemmissa kisoissa mukana. Nytkin Kuopiossa oli useita meidän urheilijoita ja itsekin olin seuraamassa kisoja sekä perjantai-iltana että lauantaina.

Nykyään kaikki some-jutut ovat kovassa huudossa ja meilläkin on seurana yksi vuoden painopisteistä tiedotustoiminnan parantaminen. Näistä syistä allekirjoittanutkin käytti Twitteriä ensimmäisen kerran viikonloppuna kun lisäilin sinne Katajalaisten tuloksia Kuopiosta. Muut sitten päivittelivät tuloksia mm. Botnia-Gameseista joissa sielläkin oli meidän seuran urheilijoita paikalla.

Sunnuntai oli sitten "vapaapäivä". Olin silloin kouluttamassa lasten yleisurheiluohjaajakurssilla reilun 7 tunnin ajan. Mukana kurssilla oli 3 meidänkin ohjaajaa.

Tämän alkuviikon juttuihin on kuulunut mm. Tampere Junior Indoor Gamesien järkkäilyä. Tänä vuonna tuonne Tampereelle Katajasta on tarkoitus saada selkeästi enemmän kilpailijoita kuin aiempina vuosina. Nyt mukaan lähtee ainakin pari valmentajaa ja suurin osa porukasta majoittuu koulumajoituksessa.
Ennen maaliskuun alussa olevaa TJIG:tä on kuitenkin vielä kahdet Sm-kisat (17-22-vuotiaat Helsingissä ja yleiset Rovaniemellä). Noihinkin kisoihin olen vähän valmisteluja jo tehnyt. Nuo kisat kertovat hyvin pitkälti sen miten meidän edustusurheilijat ovat harjoituskautensa alkuun saaneet.

Tiistaina olin pitämässä urheiluakatemian pääsykoetestejä. Toiselle asteelle (eli yhteiskoulun lukioon) urheiluakatemiaan yleisurheilun hakijoita oli tällä kertaa vain yksi. Joten testitilanne oli nyt hieman erilainen kuin useasti aiemmin. Kuitenkin testit saatiin yhdellekin tehtyä. Tiistaina tarkistettiin myös meidän työntekijöiden (Tomi, Jenny ja minä) työnjakoa. Aina välillä hyvä onkin käydä ihan listattuna kaikki tehtävät läpi niin ei pääse jotkut asiat unohtumaan. Kevään seuraavia isoja juttuja kaiken perustoiminnan lisäksi tulevat olemaan kouluyhteistyö sekä nuorisovalmennusryhmien kehittäminen ainakin yhden portaan verran paremmiksi.
Akatemiavalmentajien palaveri oli ohjelmassa sitten keskiviikkona. Keskiviikkona palaveerattiin myös Urheiluliiton aluepäällikön Koposen Ilpon kanssa Katajan tämän hetken tilanteesta.

Esimerkiksi tämmöistä siis olen puuhastellut viikon aikana normaalien toimistohommien ja valmennusten lisäksi.

Mikä ihmeen blogikirja?

Blogikirja on laivoilla pidettävä päiväkirja. Blogikirjan alkuperäinen tarkoitus oli kirjata tasaisin aikavälein laivan nopeus, josta voitiin päätellä kuljettu matka. Tätä tietoa tarvitaan laivan sijainnin määrittämiseen navigoitaessa. Blogikirjaan merkitään myös kaikki laivalla olijat.

Nykyään Blogikirja sisältää monentyypistä informaatiota laivan tai jopa sukellusveneen kulusta, olosuhteista ja tapahtumista. Tämä blogikirja avaa seuran toimintaa pintaa syvemmältä.