Blogikirja

Tähyilyä syksyyn

12.12.2014 - Jenny

Tapahtumarikas syksy takana!

Kun omaan elämään on kuulunut Katajan töiden lisäksi gradun aloittaminen, sijaistamisia kouluilla, lomamatka, kouluttautumista sekä kouluttamista, on saanut pidettyä itsensä sopivasti kiireisenä. Tässä seuraa maininnan arvoisia tapahtumia, mitä yleisurheilujaoston nuorisopuolella on syksyn mittaan tapahtunut!

Elokuun puolivälissä järjestimme lapsille suunnatun tapahtumaviikonlopun. Lauantaina pääsivät perheen pienimmät kirmaamaan Keskuskentällä viidakko-teemaisissa Lasten olympialaisissa. Sunnuntaina taas kisaamaan pääsivät yli 9-vuotiaat nuoret perinteisissä PKO-Junior Gameseissa.

Syksyn kauden aloitimme syyskuussa pienin muutoksin Areenassa. Viime talvena pohdimme saisimmeko edes osan 3-6-vuotiaiden ryhmistä siirrettyä muihin, pienille lapsille parempiin tiloihin harjoittelemaan. Saimme maanantain Liikuntaleikkikoulu-ryhmille vuoron Intersport Liikuntakeskukselta. Harjoitukset ovatkin lähteneet siellä mukavasti käytiin! Syyskuulla kävimme Annin kanssa osallistumassa nuorisovalmentajatutkinnon kolmanteen osaan, jossa harjoittelimme heittoja. Vaikeata oli, se täytyy myöntää, mutta myös todella hauskaa! Enää yksi viikonloppu jäljellä, niin saamme nuorisovalmentajatutkinnon suoritettua!

Myöhemmin lokakuulla Rosso myönsi Katajalle 500 euron arvoisen lahjashekin nuorisotoimintaan sekä ohjaajien kouluttamista varten. Tammikuulla meillä alkaakin jälleen uusi nuorten yleisurheiluohjaaja -kurssi! Lisäksi Suomen Urheiluliitto palkitsi seuroja nuorisotoimintakilpailussa, joissa Kataja ylsi 19. sijalle. Saimme aktiivisesta nuorisotoiminnasta aluepalkinnon, kun sijoituimme toiseksi Itä-Suomessa, Kuopion Reippaan jälkeen!

Marraskuun lopulla saimme käyttöön uuden sähköisen jäsenpalvelumme, myClubin. Jo tässä vaiheessa olen tyytyväinen, sillä palvelu helpottaa toimistotyöskentelyä huomattavasti. Ryhmien ilmoittautumiset toimivat paljon tehokkaammin, voimme tehdä ohjelman kautta laskutuksen (joka helpottaa varmasti sihteeriämme Saria paljon), ja rivijäsenienkin tiedot saadaan samaan paikkaan! Ja jälleen kerran, olemme loppusyksystä osallistuneet Lumilyhty-arpojen myyntiin, ja keränneet varoja nuorisotoimintaamme varten. Hienoa junnut, hyvää työtä! Marraskuun lopulla palkitsimme menestyneitä urheilijoitamme tuttuun tapaan kauden päättäjäisissä.

Uutta, mitä tänä syksynä on pyritty saamaan kasaan, ja joista olen erityisen innoissani, ovat yleisurheilun vieminen Kylmäojalle sekä Matala kynnys harrastaa –toiminta. Olemme siis perustamassa yhdessä Kontiolahden Urheilijoiden kanssa uutta yleisurheilukoulua Kylmäojalle, jotta saisimme vietyä yleisurheilua vähitellen kohti Kontiolahtea! Toinen uusi toiminto, jossa olemme mukana, on tammikuussa kolmen kuukauden pilottijakson aloittava Matala kynnys harrastaa –haaste seuroille. Sen tavoitteena on kannustaa alakouluikäisiä liikkumaan ja innostumaan uusista lajeista. Toiminnassa on mukana yksitoista seuraa Joensuusta ja lähialueilta. Ne järjestävät kerran viikossa ilmaisia liikuntakerhoja, joihin kannustetaan lapsia kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja. Ilmoittautumiset ja lisätietoa saadaan tammikuun alussa.

Pysykää siis kuulolla!

Mikä ihmeen blogikirja?

Blogikirja on laivoilla pidettävä päiväkirja. Blogikirjan alkuperäinen tarkoitus oli kirjata tasaisin aikavälein laivan nopeus, josta voitiin päätellä kuljettu matka. Tätä tietoa tarvitaan laivan sijainnin määrittämiseen navigoitaessa. Blogikirjaan merkitään myös kaikki laivalla olijat.

Nykyään Blogikirja sisältää monentyypistä informaatiota laivan tai jopa sukellusveneen kulusta, olosuhteista ja tapahtumista. Tämä blogikirja avaa seuran toimintaa pintaa syvemmältä.