Kasperi Vehmaa toisen päivän nimi, Katajalle hulppea 73 pm-mitalin saalis

19.01.2020 

Roni Tirkkonen. kuva: Iina Ihanamäki

Avoimien piirinmestaruushallien toinen kilpailupäivä toi Katajalle hienon 73 mitalin potin. Niin juniorit kuin aikuisetkin olivat kovassa mitalivireessä! 

Toisen päivän nimi oli Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kasperi Vehmaa, joka juoksi 15-poikien kaikkien aikojen Suomen tilaston kakkosajat 60 metrin aidoissa (8,17) ja 200 metrillä (23,31). Katajan Konsta Hämäläinen paransi 3000 metrillä ennätystään hulppeat puoli minuuttia 8.37:ään alittaen komeasti SM-hallirajan, jonka alitti myös toiseksi ehtinyt Mikko Hirvonen. Marika Partinen puolestaan hätyytteli pika-aidoissa ennätystään ajalla 8,54. Mette Baas oli naisten 200 metrin nopein. 800 metriä voitti Katajan Roni Tirkkonen halliennätyksellään 1.58,68.

17-vuotiaat haalivat yhteensä 16 mitalia, joista seitsemän kultaisia. Siiri Nyyssönen oli ykkönen 60 metrin aitajuoksussa ja kolmiloikassa Matias Ahtisen ja Veera Kauhasen voittaessa 200 metriä. Otto Vilpponen sijoittui ensimmäiseksi 800 metrillä Miro Tannisen hallitessa kolmiloikkakasaa tuloksella 12,77. Tämän ikäluokan päivän kohokohta oli kuitenkin Sakari Valliuksen 60 metrin aitajuoksun puolen sekunnin ennätysparannus ja Suomen tämän hallikauden tilaston kakkossija maalikameran näyttäessä loppuajaksi 8,47.

14-vuotiaat jatkoivat mitaliputkea ja saivat toisen kilpailupäivän saldoksi kolme mestaruutta. Santeri Kekarainen voitti 60 metrin aitajuoksun Olivia Panhelaisen ollessa lauantain tavoin kahden lajin ykkönen; tänään kultamitalit olivat kotiinviemisinä 200 metriltä ja kolmiloikasta.

Kolmetoistavuotiaat olivat sunnuntaina hurjassa vireessä. Yhteensä 14 mitalia kerännyt ikäluokka sai sunnuntain kisoista neljä mestaria kaksoismestareiden Otso Nyyssösen (60 metrin aidat ja pituushyppy) ja Iiris Voutilaisen johdolla (60 metrin aidat ja seiväs) johdolla. Taustatukea tarjosivat yhdet lajit voittaneet Vilma Vatanen (kuulantyöntö) sekä Topias Mustonen (seiväshyppy). 12-vuotiaissa päivän mestari oli Nuuna Piipponen, joka venytti pituushypyn kultamitaliin ja 200 metrilläkin taipui mestaruustaistossa ainoastaan kahdella sadasosalla.

11-vuotiaiden päivän mestaruudet tulivat ylöspäin suuntautuneista hypyistä. Linda Mononen voitti seiväs- ja Leevi Partanen korkeushypyn. Tälle ikäryhmälle kertyi myös neljä hopeista ja kuusi pronssista mitalia päivän kilpailuista!

Toivo Takanen oli viikonlopun menestyneimpiä kilpailijoita. ”Topin” sunnuntain saldo oli neljä mestaruutta lajeinaan 200 metriä, 60 metrin aidat, korkeushyppy ja kolmiloikka. Keihäästäkin matkaan tarttui hopeaa.

Myös nuorimmat tytöt ja pojat pääsivät tänään piirinmestaruuksien makuun. Hugo Lasaroff voitti kultaa korkeushypyssä ja kolmiloikassa, kun taas tyttöjen puolella Vinka Pyylampi (60 metrin aidat) ja Olivia Kaarto (kolmiloikka) palkittiin voitoistaan.

Kilpailuiden toisen päivän tulokset löytyvät kokonaisuudessaan täältä: http://www.katajayu.fi/news/toisen-paivan-tulokset5/

Iina Ihanamäen kuvagalleria löytyy täältä: https://www.flickr.com/photos/146320146@N02/sets/72157712724583661/

AJANKOHTAISTA

Kesän treenikausi alkaa

Infoa kesän treenikauden aloit…

Viikkotiedote 22 (25.5.-1.6.2020)

Tiedotteessa seura-asuista, Ka…

Viikkotiedote 21 (18.-25.5.2020)

Tiedotteessa seura-asuista, ke…

Viikkotiedote 20 (12.-18.5.2020)

Tiedotteessa toukokuun etä-/p…

Viikkotiedote 19 (4.-11.5.2020)

Tiedotteessa Katajan uudesta m…

Viikkotiedote 18 (27.4.-4.52020)

Tiedotteessa Katajan uudesta m…

Viikkotiedote 17 (20.-27.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 16 (14.-20.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 15 (6.-13.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 14 (30.3.-6.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 13 (23.-30.3.2020)

Tiedotteessa seura-asutilaukse…

Viikkotiedote 12 (16.-23.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

Tiedote 13.3. klo 12.50 Kataja yleisurheilun nuorisoryhmien valmennustoiminta keskeytetään

Kevään seura-asutilaukset

Viikkotiedote 11 (9.-16.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

T-pojat TJIG-mestareiksi!

Toivo Takanen ja Topias Muston…

Kuukausitiedote maaliskuu 2020 ja viikkotiedote 10 (2.-9.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

Lasten Motonet-kuukausikisoissa 40 metrisiä ja pituutta

Eilen vuorossa olivat alle 9-v…

Toisenakin päivänä kultaa ja pronssia nuorten SM-halleista

Mika Kotiranta kulta- ja Rasmu…

Viikkotiedote 9 (24.2.-2.3.2020)

Tiedotteessa tulevista kisoist…

Hämäläinen mestaruuteen ja Auvinen pronssille Liikuntamyllyssä

Kaksi juoksumitalia nuorten SM…

24 urheilijaa nuorten SM-halleihin

Kataja poikkeuksellisen suurel…

Viikkotiedote 8 (17.-24.2.2020)

Tiedotteessa harjoitusvuoroist…

Samu heittäytyi kaksoismestariksi!

Mikkonen viikonlopun toiseen k…

Samu Mikkonen 1500 metrin hallimestaruuteen!

Ensimmäisen päivän saldona lis…

Viikkotiedote 7 (10.-17.2.2020)

Tiedotteessa kiitoksen sanat, …

Kalle Salminen 60 metrin piirinennätykseen

Kataja Indoor Gamesin valokeil…

Kuukausitiedote helmikuu 2020

Tiedotteessa tulevista kilpail…

Viikkotiedote 6 (3.-10.2.2020)

Tiedotteessa harjoitusvuoroist…

Katajalaiset vahvassa vireessä halki Suomen

Kalle 7,45, Jessican 3-loikka-…