Kuva:Samuli Pahkala

Synttärisankari - Simo-Pekka Fincke 35v.

3.1.2017

Maratonilla nousujohteisesti parempiin tuloksiin edennyt Simo-Pekka Fincke alitti viime vuonna ensimmäisen kerran 2.30. Mies kun täyttää vuosia jouluaattona, on synttärihaastattelu aina myöhässä. Tämä vuosi ei tee poikkeusta.

Missäs menet tällä hetkellä?
Olen töissä Joensuun kaupungin liikuntapalveluissa. Vastaan vuorovarauksista liikuntasaleissa, kentillä, kaukaloissa ja jäähallissa. Juuri nyt ajattelin käyttää työaikaani tähän kunniakkaaseen synttärihaastatteluun.

Miten harjoittelu on sujunut? 
Harjoittelu on sujunut niin kuin se nykyisessä hektisessä elämässä voi sujua. Toisinaan olen jaksanut treenata, toisinaan en. Vammoja tai sairasteluita ei kuitenkaan ole ollut, ja kahden viikon isyysvapaa Fuerteventuralla antoi ihan hyvän nousukunnon päälle. Tarkoitus on aloittaa tällä viikolla valmistautuminen huhtikuun Rotterdamin maratonille.

Millainen on tähän vuoden aikaan päivän kulku ”kovana” harjoituspäivänä? Entä kevyenä?
Kovempi harjoitus voi olla esimerkiksi 8-10x1000 metriä minuutin palautuksella (vauhti suunnilleen 10 km kisavauhti) tai 25x1’/1’ (3’30/4’) tai 25-35 kilometriä kiihtyvänä harjoituksena. Nämä ovat siis toistaiseksi suunnitelma-asteella, toivottavasti jo tällä viikolla nähdään käytännön toteutusta.

Kevyenä päivänä lepo tai 15 kilometriä hiihtoa.

Koetko itse paineita onnistumisesta kisoissa?
Koen. Suunnistusaika oli minulle ns. huippu-urheiluaikaa ja silloin paineita oli vielä enemmän. Nykyinen maratonien juokseminen mukava harrastus. Kuitenkin sen verran esimerkiksi viime syksyn Berliinin maratonille harjoittelin, että juoksu jännitti todella paljon etukäteen. Ehkä eniten jännittää se, pysynkö terveenä, vai valuuko juostut kilometrit hukkaan esimerkiksi viime hetken flunssan muodossa. Maratonia kun ei pysty seuraavana viikonloppuna juoksemaan uudestaan. Lisäksi maratonilla oman kunnon ennustaminen treenien perusteella on hyvin vaikeaa, mikä lisää jännitystä.

Miten harjoittelun ulkopuolinen aika kuluu? Opiskellessa/töissä/harrastuksissa?
Aamulla herätys klo 6.00-7.00 riippuen miten lapset heräävät tai ovatko ylipäätänsä nukkuneet. Jos ei tarvitse mennä päiväkodin kautta niin treenaan juoksumatolla jo 6.40 ja sieltä suoraan töihin. Jos tarvitsee mennä niin 7.35 päiväkodin kautta töihin. 8.00-16.00 töissä. Illalla leikkimistä, ulkoilua, ruuan laittamista ja treeni jos en ole käynyt aamulla. Klo 21.00 – 22.00 TV auki ja parisuhteen hoitamista jos jaksaa.

Nuorilta tulleita kysymyksiä:

Jos kärsit loukkaantumisista, millaista kuntoutusta teet mieluiten?
Onneksi ei ole vuosiin ollut loukkaantumisia. Aikanaan kaikki mahdolliset korvaavat lajit ovat tulleet tutuksi. Hiihtoa ja pyöräilyä en edes ajattele korvaavaksi lajiksi, vaan niitä teen muutenkin. Vesijuoksu on hyvä jos muistaa vetää toisinaan kovallakin teholla.

Kuinka hyvin jaksat motivoitua kuntoutusprosessiin?
Jaksoin aikanaan todella hyvin. Monesti harjoittelin tunneissa laskettuna enemmän vammajakson aikana.

Mikä on mukavin kenttä kilpailla?
Pariisissa on oma tunnelmansa ja sinne menen vielä joskus. Berliini oli huikea kokemus, ei metriäkään ettei olisi ollut kannustusta. Frankfurt ja Amsterdam myös hyviä. Keuruusta en tykännyt.

Mitä tuo tuleva vuosi tullessaan? 
Tavoitteena on pitää perhe saman kokoisena ja siinä samalla jatkan juoksua.

Kysymys edellisiltä synttärisankareilta

Arttu Vattulainen: Onko yhä tavoitteita maratonin ihmeellisessä maailmassa maagisen 2.30:n alituksen jälkeen?
Kyllä mieli tekisi vielä joku minuutti ennätyksestä saada pois. Ennätysjuoksussa tuli yksi huono vitonen eli 35km-40km välillä kesti 18.20, kun keskivauhti oli muuten noin 17.40 / 5km. Eli täysin tasainen vauhdinjako olisi haaveena. Onhan tässä vielä vuosia aikaa jos halua riittää.

AJANKOHTAISTA

Kolmion Kirmaus 14.10.2017

Ensimmäinen Kolmion Kirmaus on…

VIIKKOTIEDOTE - VKO 41-42

Tiedotteessa kuukausikisoista,…

Vanhempainillat viikolla 41

Järjestämme tulevalla viikolla…

Synttärisankari - Heidi Nokelainen 27v.

Heidi Nokelainen pääsee hiukan…

Kuukausitiedote - Lokakuu

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Synttärisankari - Teemu Poikolainen 25v.

Viitasaaren lahja Joensuun kie…

VIIKKOTIEDOTE - VKO 38-39

Tiedotteessa vähän kisoista, h…

Simo-Pekka Fincke viides Sm-maratonilla

Jyväskylässä kilpailtiin marat…

Siltajuoksu 2017 - Tulokset

Kolmas Siltajuoksu juostiin ky…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 37 (ti 12.9.-ma 19.9.)

Tiedotteessa vähän kisoista, h…

Viikonlopun tulossatoa

Viikonlopun aikana Katajan väk…

Eekille 10-ottelun Sm-hopeaa!

Kataja menestyi hyvin Sm-monio…

Nuorten Sm-moniottelut Hyvinkäällä ja Riihimäellä

Viikonloppuna käydään nuorten …

Motonet-kuukausikisat 7.9.2017 - TULOKSET

Ulkoratakauden viimeiset Moton…

Synttärisankari - Jutta Moilanen 18v.

Voimistelusta kestävyysjuoksuu…

Kuukausitiedote - Syyskuu

Kuukausitiedotteessa kilpailui…

Seuracupissa kolmastoista sija

Kataja sijoittui 13:nnelle sij…

Joensuun Kataja Seuracup-finaalissa ja Ruotsiottelussa

Viikonloppuna on luvassa tiukk…

Synttärisankari - Ville-Pekka Kokko 26v.

Katajan nopein mies, Ville-Pek…

VIIKKOTIEDOTE – VKO 35 (ti 29.8.-ma 4.9.)

Tiedotteessa kisoista, harjoit…

Viikonlopun tulossatoa

Viikonlopun aikana Katajan väk…

Rasmus Lehikoinen juoksi hopealle!

Nuorten Sm-kilpailujen viimein…

Nealle kultaa ja Mikalle hopeaa!

Eilen Mika Kotiranta juoksi M1…

Nuorimmat juniorit SM-kisoissa

Joensuun Katajan junioriosasto…

Synttärisankari - Jaana Sieviläinen 35v.

Jaanakin näyttää täyttäneen vu…

Heidi ja Jutta Universiadeissa Taipeissa

Heidi Nokelainen ja Jutta Heik…

VIIKKOTIEDOTE - VKO 34

Tiedotteessa kisoista, harjoit…

Synttärisankari - Roope Reponen 22v.

Keskimatkoilta kolmiloikkaan v…

Viikonlopun tulossatoa

Viikonlopun aikana Katajan väk…

Motonet-kuukausikisat 16.8.2017 - TULOKSET

Keskiviikkona kilpailtiin Moto…