Viikkotiedote 40 (28.9.-5.10.2020)

28.09.2020

Poimintoja viime viikon kisoista:


Viikonloppuna juostiin Kurikassa SM-maastojuoksut.

Konsta Hämäläinen jatkoi läpimurtokesäänsä ottamalla viimeisenä junnuvuotenaan M22 sarjan 6km matkalta suomen mestaruuden. Tämä kulta oli sikäli erikoinen Konstalle, että oli hänen uransa ensimmäinen SM-maastojuoksumitali. Mika Kotiranta säesti Konstaa upeasti varmistaen tästä sarjasta komean kaksoisvoiton. Kataja voitti M22 sarjan joukkuekisan kultaa 14 sijapisteellä kun Markus Kasanen juoksi henkilökohtaisen kilpailun 11. Joukkuekisan voitto irtosi nuorille miehille 3 sijapisteen erolla ennen Loviisan Toria.

M19 sarjan 6 km kilpailussa joukkueemme Samuel Auvinen (9.), Juho Savolainen (13.), Roni Tirkkonen (19.) ottivat joukkueena kultaa.

Lämpimät onnittelut kaikille suomen mestareille!

Pistesijoja Kataja saavutti mitalisijojen lisäksi neljä. Arttu Vattulainen oli 4. M10km matkalla. M 4 kilometrillä Samu Mikkonen oli 7. ja nuorissa kaksi 5. sijaa juoksivat N19 4km kisassa Lotta Tarvainen ja M17 4km matkalla Otto Vilpponen.

Katajan malja pisteissä Kataja oli 37 pisteellä Lahden Ahkeran jälkeen toiseksi paras SM-maastojuoksujen pisteissä. Kauden 2020 kokonaispisteissä olemme 7. sijalla Kalevan Maljassa, kun jäljellä on vielä SM-maraton ja maantiejuoksut.


AJANKOHTAISIA ASIOITA:

Joensuu Run järjestetään vajaan kahden viikon päästä la 10.10. Tarvitsemme vielä toimitsijoita erityisesti liikenteen ohjaukseen ja huoltotehtäviin juottopisteille! Ilmoittaudu Tuomo Lehtiselle tuomo.lehtinen@katajayu.fi mikäli olet valmis tärkeisiin talkootehtäviin.

Areena on kokonaan kiinni tapahtuman vuoksi to 1.10 klo 7.00 – la 3.10. klo 16.00 välisen ajan.


SYKSYN HARJOITUSRYHMÄT:

Lukekaa seuraava teksti huolellisesti!

Suurin osa ryhmistä on aloittanut syyskautensa toissa viikolla ja tällä viikolla sitten lähes kaikki loput ryhmät aloittaa oman kautensa. Osaan syksyn liikkari- ja yleisurheilukouluryhmistä ilmoittautuminen on edelleen auki myclubissa, eli vielä voi osaan ryhmistä ilmoittautua mukaan.

Ryhmät on nimetty iän mukaan. Tämä tarkoittaa ikää minkä lapsi/nuori täyttää vuoden 2021 aikana. Ja ryhmäjaot ovat sellaisia, että aitajuoksujen aitakorkeudet ja heittovälineet ovat ryhmässä kaikilla samat, joka helpottaa ohjaajien harjoittelun suunnittelua ja toteutusta!
Jokaisen ryhmän kohdalla on syntymävuodet merkittynä selventämään ilmoittautumista ryhmiin.
 
Liikkarit ovat nyt syksyksi tarkoitettu 2015-17syntyneille.

Katsokaa siis tarkkaan ryhmän syntymävuosi ja ilmoittautukaa sen mukaisesti!

Liikuntaleikkikoulu-, urheilukoulu- ja harrasteryhmät ovat avoimessa ilmoittautumisessa. 13+ ikäisten valmennusryhmät sovitaan erikseen ryhmän vastuuvalmentajan ja valmennuspäällikön kanssa. Uudet kiinnostuneet olkaa yhteydessä valmennuspäällikkö Jarkko Kumpulaiseen / jarkko.kumpulainen@katajayu.fi / 040 5700 229

Myclubissa ja nettisivuilla kohdassa harjoitusryhmät, näkyy jokaisen ryhmän aloitusajankohta.

 

TULEVIA KILPAILUJA:


Tulevan kahden viikon kilpailuja:

- SM-maraton ja maantiejuoksut la 10.10. Vantaalla https://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=25542

 

- Joensuu Run la 10.10. Lisätietoja linkin takaa. https://www.joensuurun.fi/


Seuran ohjeet yksittäisiin kilpailuihin ilmoittautumiseen http://www.katajayu.fi/seura/urheilijoille/kilpailuihin-ilmoittautuminen/

Jälki-ilmoittautumiset kaikkiin kilpailuihin maksetaan itse.

Lisää kilpailuja löytyy Kilpailukalenteri sivulta tutun linkin takaa https://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=20

 

AREENAN HARJOITUSVUOROT:

Noudatamme aluehallintoviraston ja Joensuun kaupungin ohjeita, ja sen myötä lue huolella seuraava teksti!
Nämä ohjeet on meidän tietojemme mukaan edelleen ainakin syyskuun ja lokakuunkin voimassa!

Aluehallintoviraston ja Joensuun kaupungin ohjeiden mukaan tällä hetkellä laajoilla urheilu paikoilla kuten Areenalla ja Keskuskentällä voi vuorolla samanaikaisesti olla yhteensä enintään 50 henkilöä hekin jakautuneina pienryhmiin siten, ettei lähikontakteja synny.
Urheilukouluryhmistämme muodostuu alkuiltojen vuoroillemme 40-50 henkilön kokonaisuuksia, joten suosittelemme yksittäisiä urheilijoita käyttämään harjoittelussaan Areenan vapaita vuoroja ja hyödyntämään piirin eli Pokaryn vuoroja!

Areenan vuoromme koskien koko yleisurheilualuetta ovat 5.10. alkaen seuraavat:

Ma: 16.30-19.00

Ti:  17.00-18.30

Ke: 17.00-18.30

To: 16.30-19.00

Pe: 17.00-18.30

La: 11.00-12.30

Yksittäiset urheilijat, käyttäkää Areenan vapaita vuoroja ja piirin eli Pokaryn vuoroja.

Areenalle yleisurheilualueen vuorot löytyvät täältä https://tilavajoensuu.fi/onlinekalenteri/joensuu/guest.php?kt=tila&view_building=JA&laji=Yleisurheilu+%28JA%29&sijainti=JA&ctila=19991

 

Kuntosalivuoromme Areenalla ovat:

Ti klo 17.00-18.15

To klo 17.00-18.15

Areenan kaikki kuntosalivaraukset linkin takana https://tilavajoensuu.fi/onlinekalenteri/joensuu/guest.php?kt=tila&laji=Kuntosalit+%28JA%29&view_building=JA&sijainti=JA&ctila=19856


SOMEASIAA:

Urheilijoille ohje/toive: Kun päivitätte somessa, lisätkää postauksiin myös @katajayu. Silloin voimme nostaa päivityksiänne esiin myös seuran kanavissa helpommin.

 

TOIMISTO:

Toiminnanjohtaja: Tuomo Lehtinen / tuomo.lehtinen@katajayu.fi
Valmennuspäällikkö: Jarkko Kumpulainen / jarkko.kumpulainen@katajayu.fi
Nuorisovalmennuspäällikkö: Meri Mikkonen / meri.mikkonen@katajayu.fi
Liikkarivastaava: Katariina Rouhiainen / kata.rouhiainen@hotmail.fi
Puheenjohtaja: Jussi Oinonen / jussi.oinonen@pohjola.fi

AJANKOHTAISTA

Viikkotiedote 44 (26.10.-2.11.2020)

Viikkotiedote 43 (19.-26.10.2020)

Viikkotiedote 41-42 (5.-19.10.2020)

Viikkotiedote 40 (28.9.-5.10.2020)

Viikkotiedote 39 (21.-28.9.2020)

Viikkotiedote 38 (14.-21.9.2020)

19-vuotiaat naiset SM-viestikultaan Kotkassa!

Kaksi mitalia ja kaksi pistesi…

Viikkotiedote 37 (7.-14.9.2020)

Kataja Seuracup-finaalin voittoon!

C-sarjan finaali Hämeenlinnass…

Seuracupin finaalijoukkueemme Hämeenlinnaan

Sisältää joukkueen nimilistan …

Viikkotiedote 36 (31.8.-7.9.2020)

Poimintoja viikon 35 kisoista,…

Pm-viestien tulokset

Tänään Kiihtelysvaaran kentäll…

Pm-viestien joukkueet Kiihtelysvaaraan su 30.8.

Viikkotiedote 35 (24.-31.8.2020)

19- ja 22-vuotiaiden SM-kisoista kaksi mitalia!

Konsta Hämäläiselle kultaa ja …

Viiden mitalin Kalevan Kisat

Konsta Hämäläinen ja Lassi Ete…

Viikkotiedote 34 (17.-24.8.2020)

Tiedotteessa poimintoja viime …

Syksyn ryhmiin ilmoittautumiseen ohjeita!

Syksyn liikkari- ja yleisurhei…

Viikkotiedote 33 (10.-17.8.2020)

Tiedotteessa poimintoja viime …

Neljä mitalia ja 11 pistesijaa Pedersören 16-17-vuotiaiden SM-kisoista

Siiri Nyyssönen loikki mestari…

Naantalista kaksi mitalia ja kaksi pistesijaa

Isko Kovanen ja Alina Tikka 14…

Seuracupin piirikisan alustava joukkue

Seuracupin piirikisoja pidetää…

Viikkotiedote 32 (3.-10.8.2020)

Tiedotteessa poimintoja viime …

92 mitalia Outokummun huipentumasta

13-vuotiaat mitalirohmuina, Ri…

Viikkotiedote 31 (27.7.-3.8.2020)

Tiedotteessa poimintoja viime …

Viikkotiedote 30 (20.-27.7.2020)

Viikkotiedotteessa tulospoimin…

Viikkotiedote 29 (13.-20.7.2020)

Tiedotteessa menestyspoimintoj…

Kuopiossa vahva Kataja-panos

Kahdeksan kultaa, SM-rajoja ja…

Viikkotiedote 28 (6.-13.7.2020)

Tiedotteessa menestyspoimintoj…

Viikkotiedote 27 (29.6.-6.7.2020)

Tiedotteessa tulospoimintoja v…