Viikkotiedote 50 (9.-16.12.2019)

09.12.2019

Tiedotteessa kevään ryhmistä, ota kaveri mukaan treeneihin viikoista, lajiklinikasta, harjoitusvuoroista ja niiden poikkeuksista sekä väistötiloista, tulevia kilpailuja, kilpailut ja niihin ilmoittautumiset ja lisenssien ostamisesta.

Lämpimät onnittelut Mika Kotirannalle hienosta esiintymisestä EM-maastojuoksuissa eilen Portugalissa, Mika sijoittui U20 sarjan 6km matkalla 106 matkaan lähteneen joukossa sijalle 33 häviten sarjan voittajalle Norjan ihmepoika Jakob Ingebrigtsenille 1 min ja 18 sek. ja pronssisijan 37 sekunnilla.


KEVÄÄN RYHMÄT:

Kevään urheilukoulu- ja liikkariryhmiin ilmoittautumiset myclubissa aukesivat tänään maanantaina 9.12.
Kaikkiin kilparyhmiin siirrämme suoraan jokaisen syksyllä mukana olleen. Mikäli lapsesi ei jatka kilparyhmässämme vuodenvaihteen jälkeen ilmoita siitä meille mahdollisimman pian niin otamme hänet pois ryhmästä myclubissa. Ja mikäli lapsenne käyntimäärät treeneissä viikkotasolla muuttuvat niin ilmoita siitäkin meille.
Huomatkaa että esimerkiksi Kinkka kilpa ryhmän toiseksi harjoituspäiväksi muuttuu keskiviikko syyskauden torstain sijaan! Muille ei muutoksia harjoituspäiviin ole tulossa.

 

KAVERI MUKAAN TREENEIHIN:

6-8 vuotiaiden Vauhti ryhmästä ylöspäin urheilukouluryhmiin voit tuoda kaverisi mukaan treeneihin viikoilla 50 ja 51. Ei ennakkoilmoittautumista eikä maksa mitään!
Ei koske Hoplop tai Ote-kiipeilykeskus kertaa, jos sellainen on ryhmällä näiden viikkojen aikana!

LAJIKLINIKKA:

Pidämme syksyn kolmannen lajiklinikan Kinkka-ikäisille ja sitä vanhemmille urheilijoille Areenalla poikkeuksellisesti sunnuntaina 15.12 klo 12.00 alkaen. Lajiklinikan kouluttajina ovat seuramme valmentajat, myös nykyiset tai entiset lajinsa huippu-urheilijat voivat olla paikalla vetämässä junnuille treeniä.

Kolmannen lajiklinikan lajeina korkeus, moukari ja kestävyysjuoksu. Tällä kerralla ilmoittaudutaan vain yhteen ryhmään/lajiin mukaan. Ilmoittautumiset kirjallisesti kolmannelle lajiklinikalle viimeistään keskiviikkona 11.12. mennessä Meri Mikkoselle 0400375692 tai meri.mikkonen@katajayu.fi

Ilmoittautumiset lajiklinikkaryhmiin otetaan vastaan nopeusjärjestyksessä.


KATAJAN VUOROT AREENALLA TALVELLA 2019-20:

Ma: 16.30-19.00
Ti:  16.30-18.30
Ke: 17.00-18.30
To: 17.00-19.00
Pe: 17.00-18.30
La: 11.00-12.30

Kuntosalivuorot tiistaina klo 17.00-18.30 ja torstaina klo 16.30-18.00


HARJOITUSVUOROJEN POIKKEUKSET:

Tiedossa olevat poikkeukset viikon 50 harjoitusvuoroihin:

Ke-La 11.-14.12. Konsertteja

Junioriryhmille on varattuna väistötiloiksi tälle viikolle (50) viikon toisiin harjoituksiin koulujen saleista vuoroja seuraavasti.

Keskiviikkoisin Vauhti-ryhmä Tikkamäentien koulun isossa salissa klo 17.30 -18.30

Torstaisin molemmat Loikka ryhmät Karhumäen koululla klo 17.00-18.00.

Torstaisin molemmat Kinkka ryhmät Tikkamäentien koulun isossa salissa klo 17.00-18.00. 


Joillakin ryhmillä on vielä käymättä joko Ote-kiipeilykeskuksessa tai Hoplopissa mutta tällä viikolla siellä käynevätkin sitten viimeisetkin ryhmät.

TULEVIA KILPAILUJA:

Motonet kuukausikisat / hallitonnit ke 18.12 lisätietoja https://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=25373


Lisää kilpailuja:  http://kilpailukalenteri.fi/

 

KILPAILUT JA ILMOITTAUTUMISET:

Kilpailuihin ilmoittautuminen ja osanottomaksujen maksaminen tapahtuvat nettisivuilla http://www.katajayu.fi/seura/urheilijoille/kilpailuihin-ilmoittautuminen/ olevan ohjeistuksen mukaisesti https://www.kilpailukalenteri.fi/ sivujen kautta.

Kilpailuihin ilmoittautuminen kilpailukalenterin kautta onnistuu vain, mikäli sinulla on voimassa oleva lisenssi!


LISENSSIT:

Uusi lisenssikausi alkoi 1.10.2019 ja nyt on siis hyvä hetki maksaa ennen ensimmäistä kilpailua itselle lisenssi kaudelle 2020. Lisenssi on siis yleisurheilun kilpailulisenssi, jolla vain ja ainoastaan saa osallistua kilpailuihin ja siihen on mahdollista ostaa mukana myös vakuutus yleisurheilurekisteripalvelusta.

Jokainen hankkii lisenssinsä itse nettisivuilla http://www.katajayu.fi/seura/urheilijoille/yleisurheilulisenssit/ olevan ohjeistuksen mukaisesti.

Lisenssi ostetaan SUL:n yleisurheilurekisteripalvelusta: https://www.yleisurheilurekisteri.fi/Default.aspx?tabid=2869

 

TOIMISTO


Toiminnanjohtaja: Tuomo Lehtinen / tuomo.lehtinen@katajayu.fi
Valmennuspäällikkö: Jarkko Kumpulainen / jarkko.kumpulainen@katajayu.fi
Nuorisovalmennuspäällikkö: Meri Mikkonen / meri.mikkonen@katajayu.fi

Liikkarivastaava: Annika Pohjantähti / annika.pohjantahti@gmail.com
Kilpailupäällikkö: Anssi Vänskä / anssi.vanska@katajayu.fi
Puheenjohtaja: Jussi Oinonen / jussi.oinonen@pohjola.fi

AJANKOHTAISTA

Viikkotiedote 14 (30.3.-6.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 13 (23.-30.3.2020)

Tiedotteessa seura-asutilaukse…

Viikkotiedote 12 (16.-23.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

Tiedote 13.3. klo 12.50 Kataja yleisurheilun nuorisoryhmien valmennustoiminta keskeytetään

Kevään seura-asutilaukset

Viikkotiedote 11 (9.-16.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

T-pojat TJIG-mestareiksi!

Toivo Takanen ja Topias Muston…

Kuukausitiedote maaliskuu 2020 ja viikkotiedote 10 (2.-9.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

Lasten Motonet-kuukausikisoissa 40 metrisiä ja pituutta

Eilen vuorossa olivat alle 9-v…

Toisenakin päivänä kultaa ja pronssia nuorten SM-halleista

Mika Kotiranta kulta- ja Rasmu…

Viikkotiedote 9 (24.2.-2.3.2020)

Tiedotteessa tulevista kisoist…

Hämäläinen mestaruuteen ja Auvinen pronssille Liikuntamyllyssä

Kaksi juoksumitalia nuorten SM…

24 urheilijaa nuorten SM-halleihin

Kataja poikkeuksellisen suurel…

Viikkotiedote 8 (17.-24.2.2020)

Tiedotteessa harjoitusvuoroist…

Samu heittäytyi kaksoismestariksi!

Mikkonen viikonlopun toiseen k…

Samu Mikkonen 1500 metrin hallimestaruuteen!

Ensimmäisen päivän saldona lis…

Viikkotiedote 7 (10.-17.2.2020)

Tiedotteessa kiitoksen sanat, …

Kalle Salminen 60 metrin piirinennätykseen

Kataja Indoor Gamesin valokeil…

Kuukausitiedote helmikuu 2020

Tiedotteessa tulevista kilpail…

Viikkotiedote 6 (3.-10.2.2020)

Tiedotteessa harjoitusvuoroist…

Katajalaiset vahvassa vireessä halki Suomen

Kalle 7,45, Jessican 3-loikka-…

Viikkotiedote 5 (27.1.-3.2.2020)

Tiedotteessa harjoitusvuoroist…

Kuopion tuomisina runsaasti menestystä ja onnistumisia

Tähtihetket juoksuradalla laaj…

Viikkotiedote 4 (20.-27.1.2020)

Tiedotteessa tulevista kisoist…

Pm-hallien toisena päivänä 73 mitalia

Kasperi Vehmaa toisen päivän n…

Toisen päivän tulokset

Toisen kisapäivän tuloksetkin …

Pm-hallien ensimmäinen päivä Katajalaisittain

Ensimmäisen piirinmestaruuskis…

Avauspäivän tulokset

Avoimien pm-hallien ensimmäise…

Piirinmestaruushallit käyntiin huomenna

Viikonloppuna mukana 364 urhei…

Pm-hallien aikataulu ja kilpailuohjeet

Viikonlopun pm-halleihin on il…