Viikkotiedote 9 (24.2.-2.3.2020)

24.02.2020

Tiedotteessa tulevista kisoista, junioriryhmien lisäharjoituksista, harjoitusvuoroista ja niiden poikkeuksista, kilpailuihin ilmoittautumisesta, toimitsijakoulutuksesta, someasioista ja lisenssien ostamisesta.

Lämpimät onnittelut viime viikonlopun junioreiden SM-hallien mestareille Konsta Hämäläiselle M22 1500m ja Mika Kotirannalle M22 3000m! Onnittelut myös pronssille juosseille Samuel Auviselle M19 3000m ja Rasmus Lehikoiselle M17 300m.

Katajan joukkue esiintyi muutenkin edukseen ja hienosti nuoret urheilijamme saavuttivat mitalien lisäksi 13 sijoitusta kahdeksan joukossa ja niistä peräti 6 oli 4. sijoja!

TULEVIA KILPAILUJA:

Tänään maanantaina 24.2 Motonet kuukausikisa pienimmille sarjoille Areenalla klo 17.00 alkaen.
Sarjat 7 ja 9 vuotiaille ja lajit 40m juoksu ja pituushyppy.
9 vuotiaiden sarjaan kuuluvat vuonna 2011-2012 syntyneet ja 7 vuotiaisiin 2013-2015 syntyneet!
Ilmoittautuminen paikan päällä.

Lisää tulevia kilpailuja löydät täältä:  http://kilpailukalenteri.fi/

 

TAMPERE JUNIOR INDOOR GAMES:

Katajalta lähtee tänäkin vuonna urheilijoita piirin yhteiskuljetukseen TJIG kisoihin 6.-8.3.

Katajalle on bussissa paikkoja 23 ja niistä on nyt varattuna 17 eli paikkoja on vielä 6 jäljellä.

Katajalaiset majoittuvat koulumajoituksessa eli heille, jotka lähtevät yhteiskuljetukseen hommataan etukäteen seuran toimesta A-kisapassi, josta seura lopulta kustantaa lajien osuuden ja muu laskutetaan jälkikäteen seuran toimesta.

Paikkoja yhteiskuljetukseen ja kisamatkasta muutenkin voi tiedustella ja varata nuorisovalmennuspäällikkö Meri Mikkoselta meri.mikkonen@katajayu.fi tai puhelimella 0400-375692.

Ilmoittautumiset Merille viimeistään ti 25.2. mennessä, jotta seura kerkeää hoitaa ilmoittautumiset ja maksut järjestäjien suuntaan!

Mikäli haluat tehdä reissun TJIG kisoihin omalla kyydillä ja tai majoittumisella, se käy varsin hyvin. Tällaisessa tilanteessa seura maksaa lajit kuten muihin kisoihin 2 lajia / päivä ja mahdollinen viestijoukkueen lajimaksu.

Linkissä tapahtuman esite, josta näet lajit ja muitakin oleellisia tietoja.

https://tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu/wp-content/uploads/sites/11/2019/11/TJIG-2020-ilmoitus-vedos3.pdf


LISÄHARJOITUKSIA JUNIOREILLE:

2008-2012 syntyneille suunnatut lisäharjoitukset aloitimme toissa viikon lauantaina. Harjoitukset pidetään Areenalla klo 11.00-12.30. Toinen treenikerta pidetään tällä viikolla 29.2. Näihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua, kokoontuminen korkeushyppypatjan luona.
Harjoituksissa painopiste on eri ominaisuuksien harjoittelemisessa, toki joka kerta käydään läpi jonkin lajin tekniikkaakin.
Helmikuun kerrat ovat kokeiluja, jotka tarjoamme ilmaiseksi niille, ketkä ovat kevään ryhmiin maksaneet kausimaksun.
Helmi-, maaliskuun vaihteessa teemme kokemuksiimme perustuen päätöksen jatkuuko tällaiset harjoitukset.

 

KATAJAN VUOROT AREENALLA TALVELLA 2019-20:

Ma: 16.30-19.00
Ti:  16.30-18.30
Ke: 17.00-18.30
To: 17.00-19.00
Pe: 17.00-18.30
La: 11.00-12.30

Kuntosalivuorot tiistaina klo 17.00-18.30 ja torstaina klo 16.30-18.00

Nurmivuorot pitkille heitoille tiistaina ja torstaina klo 16.00-17.00

HARJOITUSVUOROJEN POIKKEUKSET:

Tiedossa olevat poikkeukset viikon 9 harjoitusvuoroihin:

Ke 26.2. Korisliigan ottelu jonka takia etusuorasta maalipää pois käytöstä.


Ryhmien vastuuohjaajat tiedottavat mahdollisista oman ryhmänsä harjoitusviikon muutoksista / poikkeuksista sekä siitä pitääkö ryhmä taukoa hiihtolomaviikolla vai onko viikolla 10 harjoituksia!

 

KILPAILUT JA ILMOITTAUTUMISET:

Kilpailuihin ilmoittautuminen ja osanottomaksujen maksaminen tapahtuvat nettisivuilla http://www.katajayu.fi/seura/urheilijoille/kilpailuihin-ilmoittautuminen/ olevan ohjeistuksen mukaisesti https://www.kilpailukalenteri.fi/ sivujen kautta.

Kilpailuihin ilmoittautuminen kilpailukalenterin kautta onnistuu vain, mikäli sinulla on voimassa oleva lisenssi! Lisenssin hankkimisen ohjeet tiedotteen lopussa.


TOIMITSIJAKOULUTUSTA:

Tule mukaan, mukavaan ja iloiseen toimitsijaporukkaamme kohti Kalevan Kisoja 2022!

Tulemme järjestämään perustason toimitsijakoulutusta halukkaille lasten vanhemmille tiistaina 17.3. klo 17.00-18.30 Areenalla harjoitusvuoromme yhteydessä.
Koulutus tapahtuu Kimmo Hyppösen johdolla ja lähinnä käytännön tasolla kentän suorituspaikoilla jokaisen lajin mittaamista opiskellen ja perussääntöjä opetellen.

Toinen kerta pidetään toukokuussa, jonka päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.

Toimitsijana oleminen on mukava tapa olla oman lapsen harrastuksessa mukana!


SOMEASIAA:

Urheilijoille ohje/toive: Kun päivitätte somessa, lisätkää postauksiin myös @katajayu . Silloin voimme nostaa päivityksiänne esiin myös seuran kanavissa helpommin.


LISENSSIT:

Lisenssi on siis yleisurheilun kilpailulisenssi, jolla vain ja ainoastaan saa osallistua kilpailuihin ja siihen on mahdollista ostaa mukana myös vakuutus yleisurheilurekisteripalvelusta. Muista maksaa hyvissä ajoin ennen ensimmäistä kilpailuasi itsellesi lisenssi kaudelle 2020.

Jokainen hankkii lisenssinsä itse nettisivuilla http://www.katajayu.fi/seura/urheilijoille/yleisurheilulisenssit/ olevan ohjeistuksen mukaisesti.

 

Lisenssi ostetaan tämän linkin takaa SUL:n yleisurheilurekisteripalvelusta: https://www.yleisurheilurekisteri.fi/Default.aspx?tabid=2869

TOIMISTO:

Toiminnanjohtaja: Tuomo Lehtinen / tuomo.lehtinen@katajayu.fi
Valmennuspäällikkö: Jarkko Kumpulainen / jarkko.kumpulainen@katajayu.fi
Nuorisovalmennuspäällikkö: Meri Mikkonen / meri.mikkonen@katajayu.fi

Liikkarivastaava: Annika Pohjantähti / annika.pohjantahti@gmail.com
Kilpailupäällikkö: Anssi Vänskä / anssi.vanska@katajayu.fi
Puheenjohtaja: Jussi Oinonen / jussi.oinonen@pohjola.fi

AJANKOHTAISTA

Viikkotiedote 14 (30.3.-6.4.2020)

Tiedotteessa ryhmäharjoitusten…

Viikkotiedote 13 (23.-30.3.2020)

Tiedotteessa seura-asutilaukse…

Viikkotiedote 12 (16.-23.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

Tiedote 13.3. klo 12.50 Kataja yleisurheilun nuorisoryhmien valmennustoiminta keskeytetään

Kevään seura-asutilaukset

Viikkotiedote 11 (9.-16.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

T-pojat TJIG-mestareiksi!

Toivo Takanen ja Topias Muston…

Kuukausitiedote maaliskuu 2020 ja viikkotiedote 10 (2.-9.3.2020)

Tiedotteessa liikkareiden kevä…

Lasten Motonet-kuukausikisoissa 40 metrisiä ja pituutta

Eilen vuorossa olivat alle 9-v…

Toisenakin päivänä kultaa ja pronssia nuorten SM-halleista

Mika Kotiranta kulta- ja Rasmu…

Viikkotiedote 9 (24.2.-2.3.2020)

Tiedotteessa tulevista kisoist…

Hämäläinen mestaruuteen ja Auvinen pronssille Liikuntamyllyssä

Kaksi juoksumitalia nuorten SM…

24 urheilijaa nuorten SM-halleihin

Kataja poikkeuksellisen suurel…

Viikkotiedote 8 (17.-24.2.2020)

Tiedotteessa harjoitusvuoroist…

Samu heittäytyi kaksoismestariksi!

Mikkonen viikonlopun toiseen k…

Samu Mikkonen 1500 metrin hallimestaruuteen!

Ensimmäisen päivän saldona lis…

Viikkotiedote 7 (10.-17.2.2020)

Tiedotteessa kiitoksen sanat, …

Kalle Salminen 60 metrin piirinennätykseen

Kataja Indoor Gamesin valokeil…

Kuukausitiedote helmikuu 2020

Tiedotteessa tulevista kilpail…

Viikkotiedote 6 (3.-10.2.2020)

Tiedotteessa harjoitusvuoroist…

Katajalaiset vahvassa vireessä halki Suomen

Kalle 7,45, Jessican 3-loikka-…

Viikkotiedote 5 (27.1.-3.2.2020)

Tiedotteessa harjoitusvuoroist…

Kuopion tuomisina runsaasti menestystä ja onnistumisia

Tähtihetket juoksuradalla laaj…

Viikkotiedote 4 (20.-27.1.2020)

Tiedotteessa tulevista kisoist…

Pm-hallien toisena päivänä 73 mitalia

Kasperi Vehmaa toisen päivän n…

Toisen päivän tulokset

Toisen kisapäivän tuloksetkin …

Pm-hallien ensimmäinen päivä Katajalaisittain

Ensimmäisen piirinmestaruuskis…

Avauspäivän tulokset

Avoimien pm-hallien ensimmäise…

Piirinmestaruushallit käyntiin huomenna

Viikonloppuna mukana 364 urhei…

Pm-hallien aikataulu ja kilpailuohjeet

Viikonlopun pm-halleihin on il…