Tapahtumat

Joensuun Kataja on kokenut kisäjärjestäjä, joka järjestää vuosittain isoja yleisurheilukilpailuja. Edelliset Sm-kisat järjestettiin vuonna 2016 kun kilpailukausi päättyi Moniotteluiden SM-kilpailuihin Mehtimäen Keskuskentällä. Vuotuisia isoja tapahtumia ovat lähes 1000 osallistujan Joensuu Run (ex-Joensuu Maraton), hallissa järjestettävät avoimet piirinmestaruushallikisat ja ulkona kisattavat PKO-Gamesit.

Kaikkein suurin tapahtuma on kuitenkin vuosittain järjestettävä Motonet GP (ensiset Eliittikisat), jonka järjestämiseen tarvitaan kolmisensataa talkoolaista. Motonet GP kokoaa Joensuuhun Suomen parhaat yleisurheilijat sekä monia kansainvälisiä tähtiä. Motonet GP:n edeltäjä Joensuun Eliittikisat valittiin kahdesti peräkkäin (2014 ja 2015) valtakunnan parhaaksi Eliittikisaksi.

Vuoden mittaan järjestetään myös useita pienempiä kilpailuja. Kuukausittain järjestetään Motonet-kuukausikisoja. Näiden lisäksi niin talvella kuin kesällä järjestätään muutamia, lähinnä lapsille ja nuorille suunnattuja alueellisia kisoja.